sunnuntai 25. elokuuta 2013

Makuuhuone kolmelle (ja urputusta)

Paljonkohan mä olen tänä kesänä valittanut säästä? Varmaan yhtä paljon, kuin normaali ihminen valittaisi siitä, jos neljään kuukauteen olis mahtunut vain yksi aurinkoinen päivä ja lämpötila olisi koko ajan pysynyt 15 asteessa. Yhtälainen on ollut mun ketutus siitä, että tänä kesänä 4kk putkeen on ollut lämpötila yli 20 astetta ja vettä on satanut ehkä kahdesti. Harmittanut tosi paljon, että ei ole päässyt ulkoilemaan ollenkaan, kun normaalisti tällaisena kesänä olisin varmasti ollut lenkillä, kävelyillä ja pyöräillyt joka päivä! Toivottavasti ensikesä on sitten samanlainen, jotta pääsisi vähän nauttimaankin siitä.



No, tottakai tämmöinen sääurputus on ihan höpöhöpöä, kun masussa kasvaa maailman suurin ihme, mutta kyllä sitä silti voi ihmistä harmittaa. Varsinkin kun pistetään vähän ylikierroksia kaikkiin tunteisiin, niin tästäkin aiheesta on otettu jo useammat itkut.

Vauvavalmistautumiset kotona alkaa olla loppusuoralla. Makuuhuoneen kanssa meillä olikin pähkäiltävää. Huone on erittäin pieni ja siinä on yhdellä seinällä ovi, yhdellä seinällä rivi kaappeja ja kaksi muuta seinää on ikkunaseiniä. Pinnasängystä ei pysty laskemaan laitaa alas, eli sitä ei voi laittaa meidän sänkyyn kiinni. Ja jos tähän lähtee pyörittelemään vielä ajatusta, että pinnasänky ei saa olla ulkoseinässä kiinni, niin ainut ratkaisu olisi ollut se, että pinnasänky on keskellä huonetta ja me seisotaan siinä vieressä :)

No, nyt löytyi kuitenkin tällainen ratkaisu ja maalattiin vielä tuo yksi seinä. Lopputulos on yllättävän kiva sekä toimivan oloinen! Pikkuisen sängyssä on aluksi iso päiväpeitto taiteltuna tuonne reunoille tekemään nukkumapaikasta vähän pienemmän ja sitä myöten turvallisemman oloisen. Luin myös, että vauvasta saattaa tuntua rauhoittavalta, kun se voi nukahtaessaan tuntea päälakeaan vasten jonkun pehmeän "seinän". Tuttuja tunteita siis "menneisyydestä" :)



Tänään käytiin kaverini, Hiillosteen Tean keikalla kun tyttö julkaisi oman lasten levyn. Ihan loistavia lasten biisejä, joita varmasti tullaan täällä kuuntelemaan kerran jos toisenkin! Tea on tehnyt levyn yhdessä JS16 kanssa, joten biiseissä ihan oikeasti on kiva meno :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti